Yhdistyksen säännöt


Mannerheimin lastensuojeluliiton Puistolan paikallisyhdistyksen säännöt


Yleistä


1 § YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE


Yhdistyksen nimi on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Puistolan yhdistys ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialue on Puistolan kaupunginosa lähiympäristöineen. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta käytetään lyhennettä MLL.


2 § YHDISTYS OSANA MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTOA

Yhdistys kuuluu jäsenenä Mannerheimin Lastensuojeluliittoon ja siihen piiriin, jonka alueella se toimii. Yhdistyksen säännöt ja toimialueen vahvistaa liittohallitus. Yhdistys noudattaa toiminnassaan ja taloudessaan keskusjärjestön ja piirijärjestön antamia ohjeita sekä antaa niille toimintaa ja taloutta koskevia tietoja ja selvityksiä. Keskusjärjestöllä ja piirijärjestöllä on myös tarvittaessa oikeus tarkastaa yhdistyksen tilinpäätös, kirjanpito ja hallinto.


3 § YHDISTYKSEN TARKOITUS


Yhdistyksen tarkoituksena on toimialueellaan edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden perusturvallisuutta, hyvinvointia ja tervettä kehitystä.


4 § YHDISTYKSEN TOIMINTAMUODOT


Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimialueellaan

toteuttamiseksi.


5 § YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTA


Yhdistys voi harjoittaa välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää taloudellista toimintaa sekä lisäksi muuta taloudellisesti vähäistä elinkeinoa tai ansiotoimintaa. Yhdistys voi omistaa ja hallita irtainta ja kiinteää omaisuutta, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä hankkia varoja toimintaansa järjestämällä rahankeräyksiä ja arpajaisia.


Jäsenyys


6 § VARSINAISET JÄSENET


Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä 15 vuotta täyttänyt henkilö. 15–17 -vuotiasta jäsentä kutsutaan nuorisojäseneksi.


7 § LAPSIJÄSENET


Lapsijäseneksi voidaan hyväksyä alle 15-vuotias henkilö. Jäsenyys edellyttää huoltajan suostumusta.


8 § KANNATUSJÄSENET


Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.


9 § KUNNIAPUHEENJOHTAJAT JA -JÄSENET


Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua henkilö, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusta toimimalla yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusta. Kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenen kutsuu yhdistyksen kokous.


10 § JÄSENOIKEUDET


Varsinaisilla jäsenillä on tasavertainen oikeus saada tietoa yhdistyksen toiminnasta, osallistua päätöksentekoon ja tulla valituksi yhdistyksen päättäviin ja muihin toimielimiin. Jäsenellä on oikeus tehdä aloitteita yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi. Hallituksen on viivytyksettä käsiteltävä tehdyt aloitteet ja selostettava yhdistyksen kokouksissa tai muulla tavoin, mihin toimiin se on aloitteiden johdosta ryhtynyt.


11 § JÄSENVELVOLLISUUDET


Yhdistyksen varsinainen 18 vuotta täyttänyt jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun. Kannatusjäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun. Kunniapuheenjohtaja ja -jäsen eivät ole velvollisia maksamaan jäsenmaksua.

Varsinaisen jäsenen vuotuisen jäsenmaksun suuruuden sekä kannatusjäsenen vuotuisen jäsenmaksun vahvistaa yhdistyksen kokous.


12 § YHDISTYKSEEN LIITTYMINEN JA YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN


Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti tai sähköpostitse yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Ero tulee voimaan välittömästi. Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos jäsen on kahtena perättäisenä kalenterivuotena jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta.


Yhdistyksen hallinto


13 § YHDISTYKSEN HALLINTOELIMET


Yhdistyksen hallintoelimet ovat yhdistyksen kokous ja yhdistyksen hallitus.


14 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET


Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään viimeistään toukokuussa ja sääntömääräinen syyskokous viimeistään joulukuussa.

Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.


15 § YHDISTYKSEN KOKOUKSISSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT


Yhdistyksen kevätkokouksessa

1) käsitellään edellisen toimintavuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien / toiminnantarkastajien antama lausunto

2) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä

3) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa

1) Valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen

puheenjohtajaksi

2) valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle

3) valitaan seuraavaksi kalenterivuodeksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö tai yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja tilintarkastuslain mukaisesti tai kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja yksi (1) varatoiminnantarkastajaa 

4) vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi

5) vahvistetaan varsinaisen jäsenen vuotuisen jäsenmaksun suuruus sekä kannatusjäsenen vuotuinen

jäsenmaksu.

6) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen kokouksissa valitaan edustajat piirin ja liiton kokouksiin.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti tai sähköpostitse hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun, kuitenkin viimeistään kahta viikkoa ennen kokousta.


16 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN


Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus. Kokouksesta on ilmoitettava jäsenille vähintään viikkoa ennen kokousta kirjallisesti, sähköisesti yhdistyksen Internet-kotisivulla, sähköpostitse tai yhdistyksen alueella ilmestyvässä sanomalehdessä.

Yhdistyksen kokouksissa päätettäviksi aiotut asiat on mainittava kokouskutsussa.


17 § JÄSENTEN ÄÄNIOIKEUS YHDISTYKSEN KOKOUKSISSA


Yhdistyksen kokouksissa on varsinaisella jäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä kullakin yksi (1) ääni. Lapsijäsenellä on puheoikeus.


18 § YHDISTYKSEN HALLITUS


Yhdistyksen hallitus hoitaa yhdistyksen asioita sekä edustaa yhdistystä.

Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on erityisesti

1) kehittää ja valvoa yhdistyksen toimintaa

2) hoitaa yhdistyksen taloutta ja omaisuutta huolellisesti sekä käyttää yhdistyksen saamia lahjoituksia,

avustuksia ja testamenttivaroja luovuttajan määräysten mukaisesti

3) laatia ja esittää vuosittain yhdistyksen kokoukselle ehdotukset toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi,

toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi, sekä lähettää ne yhdistyksen kokouksen hyväksymisen jälkeen

tiedoksi piirille

4) valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat

5) huolehtia yhteydenpidosta jäseniin, piiriin ja keskusjärjestöön

6) hyväksyä jäsenet ja todeta jäsenet eronneeksi sekä pitää luetteloa jäsenistä

7) ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt, päättää heidän palvelussuhteensa ehdoista ja valvoa heidän

toimintaansa

8) yhdistyksen hallitus voi tarvittaessa asettaa alaisuuteensa määräämiensä tehtävien hoitoa varten

toimikunnan tai työryhmän ja kutsua näihin asiantuntijajäseniä.


Hallitus on vastuussa toiminnastaan yhdistyksen kokoukselle.


19 § HALLITUKSEN KOKOONPANO


Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 6–12 jäsentä. Jäsenille voidaan valita 1-12 yleisvarajäsentä.

Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

Hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain puolet (1/2). Ensimmäisellä kerralla erovuoroiset ratkaistaan arvalla.

Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan.


20 § HALLITUKSEN KOKOUKSET JA PÄÄTÖSVALTA


Hallitus kokoontuu puheenjohtajan ja hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet hallituksen jäsenistä on paikalla.

Hallitus on lisäksi kutsuttava välittömästi koolle, jos vähintään puolet sen jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti tai sähköpostitse pyytää puheenjohtajalta tai tämän ollessa estynyt varapuheenjohtajalta.

Hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jonka puolesta on annettu eniten ääniä. Äänten mennessä tasan henkilövaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.

Hallituksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa, joka on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä kahden siihen tehtävään valitun läsnäolleen jäsenen tai kokouksen itsensä tarkastettava.


Muut määräykset


21 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN


Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin, rahastonhoitajan tai muun hallituksen määräämän henkilön kanssa.


22 § YHDISTYKSEN TILIKAUSI JA TILIEN PÄÄTTÄMINEN


Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös sekä talouteen ja hallintoon liittyvät asiakirjat on seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä luovutettava tilintarkastajille tai toiminnantarkastajille, joiden on annettava tilintarkastuskertomus/toiminnantarkastuskertomus huhtikuun 15. päivään mennessä.


23 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN


Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia, jos yhdistyksen kokouskutsussa on ollut siitä maininta ja jos muutosten puolesta annetaan vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) kokouksessa äänestyksessä annetuista äänistä. Sääntömuutokselle on ennen yhdistysrekisterin käsittelyä hankittava liittohallituksen vahvistus.


24 § YHDISTYKSEN PURKAMINEN


Yhdistyksen purkamispäätös on tehtävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa vähintään neljäviidesosan (4/5) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä ja kokousten väliajan on oltava vähintään yksi (1) kuukausi. Yhdistyksen purkauduttua on sen varat luovutettava yhdistyksen määräämiin lastensuojelutarkoituksiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiselle rekisteröidylle paikallisyhdistykselle, piirille tai keskusjärjestölle. Jos keskusjärjestö on purettu tai lakkautettu, luovutetaan yhdistyksen varat sille, jonka haltuun keskusjärjestön varat on osoitettu.

toimii muillakin vastaavilla tavoilla lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi sekä liiton tarkoituksen

voi osallistua lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia tukevaan kansainväliseen yhteistyöhön

edistää lapsiperheiden terveitä elintapoja ja hyvän elinympäristön kehittämistä sekä lastenkulttuuria

edistää nuorten elämänhallintaa ja ehkäisee heidän syrjäytymistään ja tarjoaa nuorille osallistumismahdollisuuksia

järjestää lapsille, nuorille ja lapsiperheille avoimia kohtaamispaikkoja ja palveluja sekä tarjoaa niille liikunta-, harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia ja koulutusta

edistää lasten oikeuksien toteutumista ja vaikuttaa paikalliseen lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaan

tarjoaa osallistumismahdollisuuksia ja kannustaa kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan

edistää yhteisöllisyyttä tukemalla lapsiperheiden keskinäistä yhteistoimintaa